Törmäsin mahtavaan makeutusaineeseen, joka maistuu ihan oikealta sokerilta, mutta sen pitäisi olla terveellisempää ja jopa paremman makuista. Jotkut ovat jopa laihtuneet sen avulla. Näin ihmiset ylistävät sitä nettiarvosteluissa. Kaikki lainaukset ovat eri arvosteluista. Olen korvannut hehkutetun aineen nimen merkkijonolla [XXX].

“This is an excellent product. Tastes just like sugar!”

“[...] according to the Edger Cayce Readings this kind of sugar is better tolerated by the body. This sugar tastes great and I can taste no difference than other sugars.”

“I have hypoglycemia and a very serious sensitivity to white cane sugar. [XXX] does not cause me to have the blood-sugar “spiking” that can be caused by refined cane sugar. It also doesn’t have the sickenly-sweet taste, either. This is a wonderful substitute for refined cane sugar.”

“It is sweet but there is an after taste when used in drinks. Works well for baking though.”

“[XXX] is awesome! its a great alternative to using the real thing. I stopped using the blue stuff and have completely switched over and it doesn’t have an after taste love love love my [XXX]!”

“I run a small bakery from my home and use [XXX] in everything I cook, the reviews I get are totally awesome! I have people who have never like coconut cream pie becoming lovers of it, and the local restaurant that carries it cannot keep it in stock.”

“Tastes just like sugar and cooks just like sugar. Excellent in baking”

“This product is very good for an alternative to cane sugar.”

“We don’t use sugar anymore, so we were looking for a natural substitute. Between [XXX], Date sugar and Stevia we are set.”

“Tastes amazing!”

“I love to use this natural sugar and it is hard to find. I am so glad you have it available. It is just like regular sugar but better for your body to digest.”

“looks like refined sugar, tastes better and its so much better for you. i have everyone wanting to buy this stuff.”

“I ordered this sugar because I eat “on-time” Chronobiotic Nutrition, which is eating foods that are the optimum photosynthesis from the sun. [...] is a night time food and that is why I ordered this [XXX] and it tastes great. I eat it with cream, brown rice, which are both neutral foods where you can eat them any time of the day. It’s a tasty snack and I have lost a whole dress size without cutting back on calories.”

“Super Quality Product, substitutes very well in all recipes for that white super refined bad for you sugar!!”

“I love it! it is as caine sugar but I think it has less calories…”

“Thanks for offering [XXX]. It’s a wonderful product and the best possible sugar.”

Nyt sinua varmaan kiinnostaa, mikä tämä ihmeruoka on. Kyseessä on juurikassokeri (beet sugar), sama valkoinen kidesokeri, jota myydään nimellä “sokeri” jokaisessa suomalaisessa ruokakaupassa.

Yhdysvalloissa myytävä sokeri on pääasiassa valmistettu sokeriruo’osta, joten heille sokerijuurikkaasta tehty sokeri on eksoottisempaa, kalliimpaa ja vaikeammin löydettävissä. Molemmat ovat kuitenkin sakkaroosia, disakkaridia jossa on yhdessä yksi glukoosi- ja yksi fruktoosimolekyyli.

Kannattaa muistaa tämä kun shoppailet eksoottisia superruokia. Niiden seassa on ehdottoman terveellisiäkin ruokia, mutta jotkut superhedelmät ja -marjat ovat superia lähinnä herkullisella maullaan. Monissa superruoissa on luonnostaan runsaasti sokeria, eivätkä luonnollisetkaan sokerit ole suurissa määrissä harmittomia.

Ei kannata mennä eksoottisuuden himoissaan samaan lankaan kuin nämä jenkit, jotka ostavat sokeria terveelliseksi sokerinkorvikkeeksi.

P.S. Voi Jeesus tuota kronobioottista ruokavaliota, mennyt minulta kokonaan ohitse. Varmaan hyvä niin.

Olen saanut palautetta ihmisiltä, jotka haluaisivat antaa jonkin kirjoistani lääkärilleen, mutta heillä ei ole varaa ostaa niitä. No, ehkä tämä voisi auttaa.

Minulla on itselläni vielä varastossa jonkin verran kirjojani CFS:n ja fibromyalgian hoito ja Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin (Hankala potilas -kirjaa ei ole, joten sitä ei voi pyytää). Voin lähettää niitä potilaiden pyynnöstä ilmaiseksi muutamalle lääkärille, jos saan hyvät perustelut. Lisäksi pyytäjällä pitää olla tiedossa osoite, johon kirjan voi lähettää, en ala niitä kaivella.

Lähetä perustelut, kumman kirjan haluaisit lähetettäväksi, lääkärin nimi ja toimipaikka joko kommenttina tähän postaukseen tai minulle sähköpostitse, otsikossa “Kirja lääkärille”. Tämä “kilpailu” on auki 15.6.2014 asti. Se tarkoittaa, että jos pyyntöjä tulee paljon, valitsen niiden joukosta muutamia tuon päivän jälkeen. Senkin jälkeen voi vielä lähettää pyyntöjä ja saatan ottaa ne huomioon.

Jos lähetät pyynnön sähköpostitse, voit sisällyttää halutun lähetysosoitteen viestiin. Jos kirjoitat sen kommenttina, kysyn sinulta osoitetta myöhemmin sähköpostilla.

Lääkärin erikoisalalla (tai erikoistumattomuudella) tai toimipaikalla (sairaala, terveyskeskus, yksityinen lääkäriasema) ei ole merkitystä, kunhan pystyt perustelemaan, miksi juuri hänelle kannattaisi kirja lähettää (ja miksi uskot, että hän sen myös lukisi).

Voit ehdottaa useampaakin lääkäriä tai kokonaista lääkäriasemaa, mutta vain yhtä kirjaa per kohde. Erityistilanteissa voin harkita kirjojen lähettämistä myös esimerkiksi muille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, jotka eivät ole lääkäreitä.

Eilen uutisoitiin monessakin lehdessä, että 5-HTP:tä myydään laajalti Suomessa, vaikka se on lääkelistalla. Olen ihmetellyt jo pidempään, miten tämä on mahdollista. Luontaistuotekaupoissa tosin myydään muitakin lääkkeiksi luokiteltuja aineita (ja esim. valeriaanaa saisi myydä vain apteekissa).

5-HTP eli 5-hydroksitryptofaani on siis serotoniinin eli 5-hydroksitryptamiinin (joka tieteellisessä kirjallisuudessa lyhennetään usein 5-HT:ksi) esiaste. Sillä on hoidettu masennusta, univaikeuksia ja joskus fibromyalgiaa ja päänsärkyä. Useista käyttötarkoituksista on melko paljon tieteellistä näyttöäkin.

Sinänsä tavallaan ymmärrän 5-HTP luokittelun lääkkeeksi. Joissain maissahan se on myynnissä masennuslääkkeenä, usein nimellä oksitriptaani. En tosin olisi arvannut, että Fimea pitää 5-HTP:tä päihteenä, mikä on aika absurdi väite.

Jos 5-HTP poistuu myynnistä Suomessa, voi kokeilla toimisiko L-tryptofaani, joka on aminohappo ja 5-HTP:n (ja siten myös serotoniinin) esiaste. Sitä myydään mm. nimillä Tryptomax ja Vida L-tryptofaani. Monilla se toimii suunnilleen yhtä hyvin, mutta se aiheuttaa harvemmin vatsavaivoja.

Se on tärkeää ottaa tyhjään vatsaan (tai ainakin ilman proteiineja), mutta pieni määrä sokeria voi tehostaa sen kulkua aivoihin. Kumpaakaan tryptofaania ei suositella psyykenlääkkeitä käyttäville ilman lääkärin valvontaa teoreettisen serotoniinisyndrooman riskin takia.

Melatoniinia saa nykyään ilman reseptiä enintään 1 mg vahvuisina valmisteina. Monelle melatoniini on tehokas, mutta sopivin annos vaihtelee yksilöllisesti, yleensä 0,1-5 mg välillä. Liian suuri annos voi huonontaakin unta. Itselleni sopivaksi annokseksi on osoittautunut 1-3 mg, kielen alla imeytettävää valmistetta riittää minulle 0,4 mg.

Eräs tehokas mutta harvojen tuntema unentuoja on aminohappo glysiini, jonka voin todeta tehoavan hämmentävän hyvin. Sen sanotaan toimivan vielä paremmin yhdistettynä kahteen muuhun rauhoittavaan aminohappoon, tauriiniin ja GABA:an, mutta Suomessa GABA:kin on lääkelistalla. Tauriini yksinäänkin voi auttaa, mutta on vaikutukseltaan hyvin mieto. (Vaikka sitä onkin energiajuomissa, tauriini ei ole piristävä aine vaan ennemminkin keskushermostoa rauhoittava.)

Unen saamiseen ja ahdistukseen voivat auttaa myös esimerkiksi valeriaana, humala (se kasvi), kärsimyskukkauute, reishi, L-teaniini, magnesium ja sinkki-magnesiumyhdiste ZMA. Inositoli ja ashwagandha voivat auttaa vähentämään yöheräilyjä ja yövalvomisia, mutta koska ne eivät väsytä, useimmilla ne aivät auta nukahtamisessa.

Masennukseen voi puolestaan olla apua esimerkiksi ruusujuuresta, tyrosiinista, DL-fenyylialaniinista ja kalaöljystä. Mäkikuisma on yleinen masennuksen hoidossa käytetty luontaistuote, mutta siihen liittyy useita ongelmia, kuten aurinkoherkkyys sekä lääkeyhteisvaikutukset. Folaatista ja B6- ja B12-vitamiinista (nämä mieluiten aktiivisessa muodossa, esim. metyylifolaatti ja metyylikobalamiini) voi olla apua sekä masennukseen että unihäiriöihin.

Masennuksen ja pidempään jatkuneiden unihäiriöiden syy olisi aina hyvä selvittää. Joskus syynä ovat elämän traumat ja kriisit, mutta takana voi olla myös fyysinen sairaus, esimerkiksi hormonaalinen tai ravitsemuksellinen puutos.

Käytätkö jotain lisäravinnetta mielialaa kohottamaan, helpottamaan nukahtamista tai parantamaan unta?

Duchennen lihasdystrofia kuuluu eteneviin synnynnäisiin lihassairauksiin. Sitä sairastaa esimerkiksi suosittu suomalaisbloggari Pietari. Tällä hetkellä sairauteen ei ole juuri hoitoja, mutta EU:ssa on alustavasti hyväksytty myyntiin harvinaislääke Translarna (atalureeni, ennen myös nimellä PTC124).

Atalureeni toimii “vähentämällä ribosomien alttiutta pysähtyä ennenaikaisten lopetuskodonien kohdalla”. Tämä heprea tarkoittaa yksinkertaistettuna(?) sitä, että DNA:ssa tietyt emäspariyhdistelmät eli “kirjainyhdistelmät” (kodonit) koodaavat eri aminohappoja. Tietyt kodonit puolestaan katkaisevat DNA:n translaation (eli DNA:n koodaamien, proteiineja muodostavien aminohappojen tuotannon).

Esimerkiksi DNA:n pätkä TAC transloituu aminohappo tyrosiiniksi, mutta jos tässä emäspariyhdistelmässä mutaation seurauksena sytosiini (C) vaihtuukin guaniiniksi (G), kodoni onkin TAG eli lopetuskodoni. DNA:n translaatio pysähtyy siihen ja proteiini jää “kesken”, jääden usein toimimattomaksi. Tätä kutsutaan ns. nonsense-mutaatioksi.

Atalureenin tarkoitus on ohittaa Duchennen tautiin liittyvät, mutaatioiden kautta syntyneet ennenaikaiset lopetuskodonit, joiden takia dystrofiini-niminen proteiini jää toimimattomaksi. Sitä en tiedä miten se käytännössä tekee tämän, siinä genetiikan ymmärrykseni loppuu kesken. (Duchennen lihasdystrofia voi johtua myös muunlaisista mutaatioista kuin nonsense-mutaatioista, jolloin lääkkeestä ei ole apua.)

Atalureenia tutkitaan myös kystisen fibroosin ja Beckerin lihasdystrofian hoidossa. Sen tehosta Duchennen lihasdystrofiassa on valitettavan vähän näyttöä – kiistellään jopa siitä, onko sillä mitään biologista vaikutusta, eikä Translarnan myyntilupahakemus ensimmäisellä yrityksellä mennytkään läpi lääkevirasto EMA:ssa. Kystisessä fibroosissa se näyttää kuitenkin auttavan. Yhdysvalloissa atalureeni on hyväksytty harvinaislääkkeenä sekä Duchenneen että kystiseen fibroosiin.

Harvinaislääkkeitä eli erittäin harvinaisten sairauksien lääkkeitä koskevat varsin erilaiset säännöt kuin muita lääkkeitä. Jos sairauteen ei ole juuri muutakaan hoitoa, lääke voidaan hyväksyä hyvin vähäisen näytön perusteella. Potilailla ei ole aikaa odotella vuosia lisätutkimuksia, että toimiiko se varmasti.

Translarna vaatii vielä ennen myyntiin tuloaan lopullisen hyväksynnän EU-komissiolta. Sen jälkeen sen käyttö on alkuun hyväksytty Duchenne-potilailla, jotka ovat vähintään viisivuotiaita ja pystyvät vielä kävelemään. Eli monet potilaat eivät lääkettä saa, vaikka heillä olisikin oikeanlainen mutaatio.

Kerron pian toisessa postauksessa enemmän muista kokeellisista lihasrappeumatautien hoidoista. Lupaavampiakin aineita nimittäin on kuin Translarna.

Smoothiet ovat trendikkäitä ja mielestäni varsin kätevä aamupala. Proteiinin ja marjojen sekaan saa kätevästi surautettua kaikkea terveellistä, joka ei välttämättä ole muutoin maistuvaa, kuten spirulina tai lesitiini. Joskus en jaksa blenderiä, vaan sekoittelen nesteeseen vain proteiinijauheita, marjajauheita ja muita jauhemuotoisia aineita.

On olemassa monia valmiita “aterioita”, joissa on sekoitettu esimerkiksi proteiinijauheita, makuaineita, lisättyjä vitamiineja, kuituja, probiootteja, entsyymejä ja/tai yrttejä. Ambronite eli Ambro vie kuitenkin konseptin vielä pidemmälle: sillä voi elää vaikka siltään. Se on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat kiireisiä, mutta haluavat silti elää terveellisesti.

Ambro on suomalaisen startupin tuote ja mediasensaatio, johon idea tuli kornisti nimetystä Soylent-juomasta. Soylent on valmistettu erilaisista vitamiini- ja proteiinijauheista. Sen pitäisi sisältää riittävät määrät kaikkia ravinteita, mutta moni on kokenut, ettei voi hyvin pelkästään sitä juomalla. Ravinteita on muitakin kuin vain vitamiinit, mineraalit, proteiini ja välttämättömät rasvat.

Paleo ja monet muut ruokavaliot korostavat, aivan syystä, oikean ruoan syömistä. Ambro ei taida olla aivan paleota, mutta se on tehty pelkästään oikeista raaka-aineista, kuten kaura, pähkinät, tyrnimarja, mustikka, omena, nokkonen ja spirulina, ei lisättyjä vitamiineja tai vastaavaa. Riisiproteiinia kyllä on mukana, mutta se on paljon vähemmän prosessoitu raaka-aine kuin monet muut proteiinijauheet. (Itse olisin kyllä ottanut mukaan hamppuproteiinin, joka on paljon ravintorikkaampi, miksiköhän sitä ei voitu käyttää?)

Ambro on gluteeniton, vegaaninen ja luomu (mielestäni jossain vanhemmassa versiossa oli heraproteiinia), ilmeisesti myös elävää ravintoa. Se ei sisällä myöskään soijaa. Yleisistä allergeeneistä mukana ovat pähkinät, omena ja porkkana.

Yhdestä 119 gramman ja 500 kilokalorin pussillisesta tehdystä noin puolilitraisesta juomasta saa päivän tarpeen suunnilleen kaikkia tärkeitä mikroravinteita (vitamiinit ja mineraalit). Joitain on aika reilustikin, esim. mangaania saattaisi saada liikaa, jos eläisi pelkällä Ambrolla (nelisen pussia päivässä). Ehkä se on varmistettu, että tämä ei ole haitallista.

Ambrossa on jopa spirulinasta peräisin olevaa B12-vitamiinia, tosin tutkimukset ovat yhä jossain määrin ristiriitaisia sen suhteen, onko syanobakteerien B12 täysin aktiivista ihmiskehossa. Omega-3:ja Ambrossa on vain vähän, mitä nyt noista syanobakteereista niitäkin tulee. (Hampusta olisi saatu aika paljon ALA:aa ja himpun verran SDA:ta, sekä GLA:takin, joka on tulehdusta lievittävä omega-6-rasva.) Kalaöljythän moni ottaa toki muutenkin erikseen.

Miltä Ambronite sitten maistuu? Aluksi tuntui, että ei kovin hyvältä. Ei missään nimessä pahalta, mutta ei hyvältäkään. Ei maistu mustikka, lucuma tai tyrni. Olen kokeillut monia erilaisia yrttejä ja muita ruoka-aineita, joita käytetään muun kuin maun takia. Toisaalta smoothien olen tottunut maistuvan ihan hyvältä, se on helppo maustaa. Suurta määrää bleh-makuista paksua juomaa on aika vaikea saada alas.

Sitten keksin tehdä Ambrosta seuraavalla kertaa paksumpaa ja maku parani – vähän niin kuin liian laiha velli ei ole hyvää. Yleisvaikutelma Ambrosta on runsaan kaurapitoisuuden takia hieman kauravellimäinen (vain maultaan; ainakaan heti juotu Ambro ei runsaasta kauran määrästä huolimatta ole yhtään liisterimäinen), varsin mieto ja mauton.

Jauhe ei ole aivan sileää, vaan suuhun tulee pieniä pähkinänhitusia. Veikkaan, että tämä ongelma tosin saattaa korjaantua massatuotannon myötä. Monet jenkkiläiset jauhetuotteet ovat kokemukseni mukaan suomalaisia hienompia

Marjajauheilla mausta saa toki paremman. Kokeilin esimerkiksi orapihlajaa, puolukkaa ja acerolaa yhdessä. Myös kaneli toimii. Kun vielä pystyin syömään puuroa, lisäsin aina kaurapuuroon kanelia.

Ambron sekaan suositellaan blendaamaan esimerkiksi omenamehua ja avokadoa. Toisaalta tämä sotkee minusta vähän koko jutun ideaa. Siinähän piti olla jo kaikki mukana. Ja miten se blenderi kulkee mukana reissussa? (Joillain kulkee, mutta aika harvalla.)

Toivon, että Ambrosta tulee vielä virallinenkin maustettu versio. Pakastekuivatut marjajauheet toimisivat tässä erityisen hyvin, niissä on enemmän makua suhteessa volyymiin. Voin auttaa tuotekehittelyssä. ;->

Täyttävyys on minulle hyvin tärkeä asia, koska kärsin voimakkaasta hypoglykemiasta. Kaura on periaatteessa hyvä, hidas hiilihydraatti, mutta minun kroppani ei tunnista hitaiden hiilareiden konseptia. Ambro siis täyttää mahan hyvin – en mitenkään saisi koko pussia juotua kerralla! -, mutta minulla ei pidä riittävän kauan nälkää. Mutta korostettakoon, että olen erikoistapaus ja monet ihmisten yleisesti täyttävinä ja nälkää pitävinä pitävät ruoat eivät sovi keholleni.

En huomannut Ambrossa mitään muuta vaikutusta olooni. Eihän se olekaan tarkoitettu miksikään varsinaiseksi superruoaksi tai terveysvaikutteiseksi juomaksi, vaikka kolesterolia se varmaan kyllä laskisi.

Luulen, että Ambro soveltuu hyvin myös laihduttamiseen, vaikka ei siihen olekaan tarkoitettu. Kalorimäärään nähden se on täyttävää ja ravitsevaa ja normi-ihmisellä se tasannee hyvin verensokereita. Onhan se paljon fiksumpi ateria kuin vaikkapa Nutrilett. Tässäkin luulen, että se makuversio auttaisi. Veikkaan että ruokahimoja tulee enemmän, jos kiskoo mitäänsanomatonta tavaraa, kuin jotain ihan hyvää.

Joisinko itse Ambroa? No, täyttävyys ja maku eivät ihan tehneet vaikutusta. Jos hinta olisi hieman edullisempi – 8 euroa kerta-annoksesta on minun budjetissani aika tyyris – saattaisin tehdä siitä oman sekoitukseni, johon lisäisin hamppuproteiinia ja marjajauheita.

Mutta eihän Ambro aivan minulle ole tarkoitettukaan, vaan enemmän kiireisille ihmisille, joille 8 taalaa ateriasta ei ole hinta eikä mikään. Paitsi niille, jotka eivät ehdi laittaa ruokaa, myös niille, jotka eivät jaksa miettiä, että tuliko nyt syötyä terveellisesti ja monipuolisesti. Heille voisin suositella.

Yksi kysymys tietysti jää: voisiko pelkällä Ambrolla oikeasti elää? Se on sen verran ravinteikasta ja monipuolista, että periaatteessa tästä ei ole mitään epäilystä. Toisaalta monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ei kannattaisi joka päivä syödä tismalleen samoja ruokia, vaikka ne kuinka olisivatkin terveellisiä.

Disclaimer: Olen saanut Ambroa ilmaiseksi testaamista varten. Aiemmat tuotearvostelut tässä blogissa ovat olleet tuotteista, jotka olen ostanut omilla rahoillani, mutta jatkossakin voin ottaa vastaan relevantteja tuotenäytteitä, jotka arvioin puolueettomasti.

Luin viikonloppuna Diabetes-lehden numeroa 2/2014. Suomen terveystoimittajien jäsenenä saan ilmaiseksi monia terveyslehtiä ja Diabetes on minusta niistä parhaita.

Tämä numero oli erityisen mielenkiintoinen, sillä siinä käsiteltiin diabeteksen vaikutusta työhön ja matkailuun – asioita joita saattoi lehteä lukiessa miettiä myös muita sairauksia sairastavien kannalta. Erityisesti minua kiinnostivat kaksi diabeetikoiden matkailua käsittelevää artikkelia.

Toinen juttu koski dialyysipotilaiden tekemää ryhmämatkaa Kreetalle. Dialyysihoitohan on voimakkaasti elämänlaatua laskeva hoito monestakin syystä. Se on varsin raskasta, rajoittaa elämää ja vie paljon aikaa. Lääkkeitä saa syödä paljon erinäisine haittavaikutuksineen ja potilaat kärsivät niiden, itse hoidon ja itse munuaissairauden takia usein uupumuksesta ja muista oireista.

Kuopiolaista dialyysihoitaja Raija Malista harmitti, että potilaat eivät pystyneet matkustamaan. Hän järjesti dialyysissä käyville riittävän hyväkuntoisille potilaille aurinkoloman. Kreetalta löytyi Suomen tasoinen hoitopaikka, jossa osallistujat pystyivät saamaan hoitonsa, ja Kela korvasi osan(?). Matkan jälkeen munuaispotilaat olivat hyvin tyytyväisiä, ihmekö tuo. He varmasti jaksoivat mälsiä hoitojakin taas paremmin.

Matti Liikala puolestaan on kuusikymppinen kakkostyypin diabeetikko, joka käytti insuliinia ja kärsi masennuksesta. Tytär onnistui houkuttelemaan hänet Carriacoun saarelle Karibialle suojelemaan merikilpikonnien poikasia – ei mikään helppo tehtävä, sillä mies suhtautui varsin epäluuloisesti “viherpiiperoihin”.

Monen viikon matka teki miehelle terää. Hän nautti auringosta ja uusien ihmisten tapaamisesta, itsetunto kasvoi, mieliala kohosi ja paino putosi seitsemän kiloa. Aiemmin nirso mies tykästyi maittaviin kasvisruokiin. Matkan jälkeen hän pystyi jättämään insuliinin ja masennuslääkkeet pois.

Suhtaudun sinänsä hieman nihkeästi “inspiraatiotarinoihin”. Kaikki vammaiset tai sairaat eivät voi (eivätkä välttämättä halua) juosta maratoneja tai matkustaa Karibialle suojelemaan kilpikonnia, eikä tarvitsekaan. (Monella ei tietysti ole rahaakaan, vaikka halua ja voimia olisikin!)

Vaikeasti sairaalle vaikkapa kauppaan tai jopa vessaan pääseminen omin avuin voi olla iso saavutus, vaikka siitä ei lehdessä kirjoitetakaan. Monen kohdalla ympäristö, oli se sitten läheiset, kaukaisemmat tutut tai yhteiskunta, odottaa meiltä jatkuvasti asioita, joihin emme pysty.

Silti monella meistä on myös päänsisäisiä rajoja, niin sairailla kuin terveilläkin. Ja toisaalta myös yhteiskunta haluaa usein asettaa meille rajoja, että emme mene “rikki”, tai koska koetaan, että sairaiden, vammaisten tai vanhusten ei tarvitse päästä tekemään samoja asioita kuin terveet (tästä olen kirjoittanut useissa lehtijutuissa, kolumneissa ja muissa teksteissä).

Aiemmin moniin sairauksiin ja vaivoihin määrättiin hoidoksi vuodelepoa. Suurin osa näistä suosituksista on osoittautunut myöhemmin turhiksi, jopa haitallisiksi. Nykyään onneksi ymmärretään yhä paremmin, että ihmiset haluavat myös elää, ei vain pysyä hengissä. Yhä useampi syöpäpotilas ja muuten vakavasti sairas matkustelee.

Minuun syvän vaikutuksen tehnyt kanadalainen Beth, sairasti vuosia kuolemaan johtavaa autoimmuunisairautta ja oli jatkuvasti elvytettävänä ja ambulansseissa. Se ei estänyt häntä matkustamasta mm. Havaijille ja Japaniin happipulloineen ja elvytyslaitteineen. Hän osallistui jopa kävely/juoksukilpailuun (siis jaloin) oltuaan pyörätuolissa sairautensa takia pyörätuolissa useita vuosia.

Mikä oli pahinta, mitä Bethille olisi voinut käydä? Hän olisi voinut kuolla. Se tosin oli edessä muutenkin. Niin kuin toki meille muillekin.

Yhteiskunta kustantaa esimerkiksi joillekin masentuneille sadoilla euroilla kuussa psykoterapiaa. Entä jos parempi ratkaisu osalle heistä olisikin käyttää samat rahat vaikkapa matkoihin, huvipuistokäynteihin tai konsertteihin? Kuinka paljon yhteiskuntakin säästi rahaa, kun diabeetikkomies pystyi lopettamaan (edes joksikin aikaa) insuliinin ja psyykenlääkkeet?

Kaikilla meistä on oikeus hyvään elämään. Joillekin siihen auttaa matkailu, toisille jokin ihan muu. Pelkästä lääkepaketista se harvemmin löytyy.

Nigellaöljy on varmaan maahanmuuttajien ansiosta todella suosittua täällä Hollannissa, joissain turkkilaisissa kaupoissa voi olla jopa viittä eri merkkiä. Lähimmässä intialaisessa kaupassakin on useampaa, josta yksi lupaa öljyn auttavan kaikkiin vaivoihin paitsi kuolemaan, ilmeisesti lainaus profeetta Muhammadilta. Joo, ei ole ihan FDA-sanktioitu markkinointiväite tuo.

Nigellaa eli ryytineitoa (Nigella sativa) kutsutaan usein mustakuminaksi ja öljyä näkee myytävän Suomessa nimellä mustakuminaöljy, mutta mustakumina on periaatteessa ihan toinen maustekasvi. Nigellaa kutsutaan englanniksikin joskus nimellä black cumin, ja myös hindinkielinen nimi “kala jeera” eli mustakumina voi viitata tuohon toiseen kasviin. Black seed olisi parempi, koska se ei johda harhaan. Mutta mistä kasvista siis on kyse?

Perinteiset käyttötarkoitukset

Nigella sisältää mm. paljon antioksidantteja. Sen perinteisiä käyttötarkoituksia ovat olleet etenkin diabetes, sydäntaudit, ihosairaudet ja seksuaaliset vaikeudet. Kakkostyypin diabeteksestä onkin useita ihmistutkimuksia. 2 g nigellansiemeniä päivässä voi laskea paastosokeria, HbA1c:tä (pitkä sokeri) ja parantaa insuliiniherkkytttä.

Yhdessä tutkimuksessa 1 g nigellansiemeniä päivässä ei vaikuttanut havaittavasti veren rasvoihin, mutta 2 g vaikutti ja 3 g ei ollut tehokkaampi kuin 2 g. Toisessa jo 1 g jauhettua nigellaa laski menopausaalisten naisten kolesterolia ja verensokeria lumeryhmään verrattuna. Kolmannessa tutkimuksessa 2 g nigellaa päivässä laski kuukaudessa kolesterolia vain vähän, mutta triglyseridejä reilummin. Nigella laski verenpainetta myös normaaliverenpaineisilla.

Melko pienessä satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa 2,5 ml nigellaöljyä päivässä paransi siemennesteen laatua hedelmättömyydestä kärsivillä miehillä.

Vaikutus immuunijärjestelmään

Nigellasta on tehty nivelreuman hoidossa satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, joskin aika pieni sellainen. Annos oli vain 2 x 500 mg öljyä päivässä. Eläintutkimuksia löytyy muistakin autoimmuunisairauksista, mm. psoriasis, MS-tauti ja suolistotulehdus.

Allergiat ja astma ovat eräs lupaavimmista nigellan käyttötarkoituksista, sillä se laskee IgE-tasoja. Pienessä tutkimuksessa nigellavoide lievitti käsien ekseemaa yhtä hyvin kuin beetametasonivoide.

Heinänuhasta on useita tutkimuksia. 68 heinänuhasta kärsivän potilaan tutkimuksessa nigellanenätipat lievittivät selvästi heinänuhaa verrattuna ruokaöljytippoihin. Nigella voi parantaa myös siedätyshoidon tehoa. Paikallinen nigellaöljyn käyttö lievitti myös iäkkäiden ihmisten nenäoireita.

Vaikutus aivoihin

Useiden eläintutkimusten perusteella nigella on neuroprotektiivista (suojelee aivosoluja) ja saattaa parantaa kognitiivisia kykyjä. Myös pienessä kaksoissokkoistetussa ihmistutkimuksessa nigella paransi kognitiivisia kykyjä terveillä vanhuksilla.

Nigella voi lievittää masennusta, ilmeisesti nostamalla serotoniinitasoja aivoissa. Lisäksi se voi vähentää ahdistusta, mekanismina GABA:n lisääminen, kuten ahdistusta lievittävillä aineilla yleensä. Terveillä teinipojilla jo 500 mg päiväannos nigellaa paransi mielialaa, vähensi ahdistusta ja paransi tiettyjä muistin osa-alueita.

Nigellaa on käytetty epilepsian hoidossa, mistä on saatu hyviä tuloksia eläintutkimuksissa, mutta ihmistutkimusten näyttö on ollut ristiriitaista. Sillä on myös kipua lievittävää vaikutusta ja se voi hidastaa toleranssin kehittymistä opioideille.

Nigella ja infektiot

Nigellaa on käytetty myös infektioiden hoidossa. Se tappaa Staphylococcus aureusta, joka on etenkin ihoinfektioissa yleinen bakteeri, myös sen ikävää MRSA-muotoa. Se voi estää biofilmien eli vaikeahoitoisten “bakteeripesäkkeiden” muodostumista. Se näyttää vähentävän tulehdusta sepsiksessä. Yhdessä tutkimuksessa nigella toimi helikobakteerin häätöhoitona lähes perinteisen kolmoishoidon veroisesti.

Egyptiläistutkimuksessa nigella laski viruskuormaa C-hepatiitissa ja vähensi etenkin raajojen turvotusta.

Nigerialainen tapauskertomus väittää oireisen HIV-positiivisen miehen muuttuneen HIV-negatiiviseksi käyttämällä 2 x 10 ml nigellaöljyä päivässä. HIV:tä oli testattu useamman kerran negatiiviseksi ja CD4-valkosoluarvot kohosivat normaaleiksi. Huikea väite, mutta julkaistu tuntemattomassa afrikkalaisessa tiedelehdessä, joten siihen on syytä suhtautua suurella epäilyksellä, kuten aina vastaaviin väitteisiin.

Nigellalla on myös antifungaalista vaikutusta Candida-hiivoihin.

Muut käyttötarkoitukset

Soluviljelmissä tehtyjen tutkimusten perusteella nigella voisi auttaa moniin eri syöpiin, kuten suusyöpä, maksasyöpä, kohdunkaulansyöpä, eturauhassyöpä, glioblastooma (aivosyöpä), neuroblastooma, mahasyöpä, paksusuolensyöpä, haimasyöpä ja rintasyöpä. Lisäksi se voisi vähentää solunsalpaajien aiheuttamia haittavaikutuksia, kuten sisplatiinin munuaisvauriot, tamoksifeenin maksavauriot, syklofosfamidin sydänvauriot ja metotreksaatin kivesvauriot. Kliinisiä tutkimuksia syövän hoidossa ei kuitenkaan ole tehty.

Kaikkia nigellan vaikutuksia en tässä voi käydä läpi, mutta lisäksi löytyy eläintutkimuksia Alzheimerin taudista, poskiontelontulehduksesta, opioiditoleranssista, ruokayliherkkyyden aiheuttamasta ripulista, sirppisoluanemiasta, mahahaavasta, munuaiskivistä, leikkaushaavojen kiinnikkeiden vähentämisestä, juurihoidosta, sydäninfarktin jälkitilasta, osteoporoosista ja maksafibroosista.

Haittavaikutukset

Nigella vaikuttaa hyvin turvalliselta aineelta. Mitään toksisuuteen vihjaavaa ei ole havaittu. Yksi tapauskertomus löytyy diabeetikon munuaisen vajaatoiminnasta, jonka nigella näyttää laukaisseen, mutta kyseessä olivat tabletit enkä ihmettelisi, vaikka niissä olisi ollut jotain muita aineita. Useiden tutkimusten perusteella nigella näyttää ennemminkin estävän diabeteksen aiheuttamaa nefropatiaa.

Nigellalla voi kuitenkin olla yhteisvaikutuksia CYP3A4- ja CYP2A9-entsyymien kautta metaboloituviin lääkkeisiin, joita on varsin paljon. Eli jos harkitsee nigellan käyttöä, kannattaa keskustella vaikka apteekin työntekijän kanssa, voiko se aiheuttaa ongelmia oman lääkityksen kanssa.

Tämä teksti on osittain suomennos muutama vuosi sitten kirjoittamastani englanninkielisestä artikkelista, jossa ei (sen julkaisseen median vaatimusten takia) ollut mukana lähdeviitteitä. Täydensin artikkelia sen jälkeen ilmestyneillä tutkimuksilla, joihin on linkitkin. Viitteitä voin tarvittaessa kaivaa, mutta kaikki tässä viitatut artikkelit löytyvät PubMedistä.

Moni on kysellyt viime aikoina voinnistani. Kävin maaliskuun lopussa Brysselissä lääkärillä saamassa hoitoa aivolisäkkeen vajaatoimintaani (asun siis Amsterdamissa, joten matka ei ole pitkä). Vastaanottoaika venyi jopa kolmituntiseksi.

Minullahan on jo vuosia ollut käytössä monia eri hormonihoitoja, mutta nyt sain käyttööni vielä estrogeenin, progesteronin ja kasvuhormonin sekä joitain lisäravinteita. Esim. labratestien mukaan sinkkiarvoni ovat alhaiset, vaikka olen syönyt hyvin imeytyvää sinkkiä. Annosta siis kasvatettiin. (Olen aiemmin huomannut, että jos en syö monivitamiinia enkä sinkkiä, jalkani alkavat helposti särkeä, mutta kumpi tahansa näistä korjaa sen.)

D-vitamiiniarvoni tutkimuksissa ei ollut optimaalinen, vaikka aiemmissa mittauksissa useissa eri laboratorioissa on ollut hyvinkin korkea. Syön 125 mcg päivässä ja valmiste on ollut koko ajan sama. Ilmeisesti ohjeistettu viikon tauko ennen mittauksia vaikutti noin paljon! Lääkäri kehotti kasvattamaan annosta, minkä teinkin, mutta en ole koskaan huomannut D-vitamiinista mitään vaikutuksia.

Menin tosiaan tuonne lääkärille kasvuhormonin takia. Se on hyvin kallis hoito, mutta voi tutkimusten mukaan parantaa elämänlaatua merkittävästi. Hollannissa tai Suomessa minun ei olisi mahdollista saada sairasvakuutuksen korvaamana tuota hoitoa, vaikka puutoksesta kärsinkin.

Lisämunuaisen vajaatoimintaan käyttämäni hydrokortisoni vaihdettiin metyyliprednisoloniin ja fludrakortisoniin. Olin aluksi kovasti ajatusta vastaan – minulla on vuosien takaa huonoja kokemuksia prednisonista ja hydrokortisoni on kuitenkin samaa kuin elimistön oma kortisoli – mutta lopulta se on helpottanut elämää, kun ei tarvitse enää ottaa neljää kertaa päivässä hydrokortisonia. Lisäksi minulla on nyt aavistuksen vähemmän mineralokortikoidivaikutusta.

Kasvuhormoni on vähän auttanut hankalaan hypoglykemiaani, syventänyt unta ja poistanut uneliaisuutta. Annos on kuitenkin varsin pieni, 0,2 mg päivässä ja naisten annokset ovat yleensä 0,3-0,5 mg. Toivottavasti saan sitä pian nostaa. Myös lääkärin määräämä GTF-kromi isolla annoksella (2 x 500 mg) on vähän auttanut hypoglykemian aiheuttamiin oireisiin. Aiemmin kokeilin sitä pienemmällä annoksella, enkä huomannut apua.

Estrogeenigeelistä ei ole ainakaan vielä ollut juuri havaittavaa hyötyä (joskaan ei haittaakaan), toisin kuin odotin. Mahdolliset kognitiiviset yms vaikutukset olisivat toki tulleet jo aikaa sitten. Lääkäri uskoo vaikean hiustenlähtöni johtuvan estrogeenin puutoksesta, joten toivottavasti siihen tulee apua.

Progesteronista oli alkuun merkittävästi apua erityisesti fyysiseen toimintakykyyn ja hengittämiseen, vähän uneen ja hypoglykemiaankin. Sittemmin vaikutus tuntuu heikentyneen, vaikka annos on nyt osan ajasta kaksikin kapselia päivässä ja alussa oli vain yksi. On siitä kyllä yhä selvää apua.

Progesteronista kirjoitan varmaan myöhemmin oman postauksensa. Yllättävän moni siitä hyötyy, kun käytetään nimenomaan luontaista progesteronia, eikä synteettisiä progestageenejä, eikä siitä puhuta juuri missään. Itsekin olin aiemmin pitänyt sitä lähinnä hormonina “jota nyt pitää käyttää jos estrogeeniäkin käyttää”, mutta se on paljon enemmän.

En ole vaihtanut kilpirauhaslääkitystäni (T4 + T3 -> Erfa Thyroid), vaikka lääkäri näin haluaisi. Olen kyllä joutunut vähentämään annosta kasvuhormonin ja progesteronin takia. T3-annokseni oli aiemmin kaksi (25 mcg) tablettia päivässä, nyt se on 1,25-1,75 riippuen kulloisestakin progesteroniannoksesta. Estrogeeni ei yllätyksekseni ole tuntunut vaikuttavan kilpirauhashormonin tarpeeseen (mielestäni estrogeeniset lisäravinteet ovat aiemmin näin tehneet).

Menen heinäkuussa seuraavalle käynnille ja silloin jutellaan ainakin kasvuhormonin annoksesta ja mahdollisesti mukaan tulee vielä yksi hormoni. Kun heikko toimintakyky johtuu minulla 95-prosenttisesti aivolisäkkeen vajaatoiminnasta, kyllä kuntoa pitäisi saada tästä vielä ylös.

Kävin hiljattain Twitterissä keskustelua muutaman lääkärin ja muun ihmisen kanssa kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja T3-hoidosta. Vastapuolella ei tosin ollut edes perustietoja ko. asiasta ja osa alkoi avoimesti trollata vaikeasti sairaiden ihmisten kustannuksella. Joku käytti myös termiä “T3-tyroksiini”, joka on suunnilleen yhtä järkevä ilmaus kuin “ibuprofeeniaspiriini” (tyroksiini = T4, ei synonyymi kilpirauhashormonille).

Yleinen käsitys tuntui myös olevan, että kilpirauhasen vajaatoimintaan ei voi kuolla. Mistähän tällainen johtuu? Tietenkään kilpirauhasen vajaatoimintaan useimmiten ei kuole. Onneksi, koska siitä kärsii Suomessakin jopa parisataatuhatta ihmistä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siihen kukaan menehdy. Koska sairaus on niin yleinen, jos yksi tuhannestakin siihen kuolisi vuosittain, se olisi merkittävä määrä ihmisiä. (Minusta yksikin kuolema, joka olisi voitu ehkäistä, on liikaa.)

Suurin osa vakavampaa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista saa ainakin jonkinasteista hoitoa (vaikkakaan ei aina riittävää). Erikoisempia hypotyreoosin muotoja kuten kilpirauhashormoniresistenssiä ja muunnoshäiriöitä sairastavien on vaikeampi saada asianmukaista hoitoa ja siten kuolemankin riski on suurempi verrattuna helppohoitoisiin potilaisiin.

Myksedeemakooma

Kilpirauhasen vajaatoiminnan vakavin muoto on myksedeemakooma, jota voidaan kutsua myös pelkäksi myksedeemaksi, mutta tämä termi voi viitata pelkästään kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan aiheuttamaan nesteturvotukseen (edeema) tai muihin kilpirauhassairauksien aiheuttamiin oireisiin kuten myksedeemapsykoosi. Myksedeemakoomaan ei toisaalta aina liity koomaa.

Myksedeemakoomassa kehon keinot kompensoida hoitamatonta tai alihoidettua kilpirauhasen vajaatoimintaa pettävät, yleensä infektion seurauksena. Myös kylmyys lisää riskiä voimakkaasti ja sitä esiintyykin lähinnä talvella. Myös esimerkiksi fyysinen trauma ja jotkut lääkkeet voivat laukaista myksedeemakooman.

Myksedeemakooman tyyppioire on tajunnan tason lasku. Yleistä on myös hypotermia ja hypoglykemia. Tilan kuolleisuus on hoidettunakin jopa 50 prosenttia.

Myksedeemakoomaa esiintyy etenkin vanhuksilla. Tämä on siinä mielessä ongelmallista, että nuori myksedeemapotilas voi jäädä vaille diagnoosia, samalla lailla kuin nuorilla ei epäillä vanhusten syöpiä. Pahimmillaan potilas kuolee saamatta diagnoosia.

Sydän- ja verisuonitaudit

On yleisesti tiedossa, että kilpirauhasen vajaatoiminta lisää useita sydäntautien riskitekijöitä, kuten paha LDL-kolesteroli. Harvempi tietää sen voivan myös nostaa verenpainetta. Tässä artikkelissa tunnettu kardiologi Richard N. Fogoros selittää lyhyesti hypotyreoosiin liittyvät sydänriskit. Pahimmillaan hypotyreoosi voi aiheuttaa eteisvärinää ja jopa sydämen vajaatoimintaa.

Jos kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa sydänkohtauksen, kuolinsyyksi merkitään todennäköisesti sydäninfarkti eikä hypotyreoosi.

Kilpirauhasen vajaatoiminta yhdistetään yleensä alentunut syke (bradykardia), joka onkin tyypillistä. Se voi kuitenkin myös nostaa sykettä. Itselläni leposyke laski yli 90:stä noin 70:een kun lisäsin tyroksiinihoitoon liotyroniinin. Ottaen huomioon, että minulla on virusperäinen sydänlihastulehdus, joka voi aiheuttaa sydänperäisiä äkkikuolemia, 70 lienee huomattavasti turvallisempi leposyke.

Toisin kuin viittaamansa lääketieteellinen artikkeli, tuo Fogorosin artikkeli ei myöskään mainitse, että kilpirauhasen vajaatoiminta voi pidentää sydämen QT-aikaa, mikä voi aiheuttaa hengenvaarallisia torsade de pointes -rytmihäiriöitä.

Autoimmuunityreoidiitti näyttää lisäävän aivohalvauksen riskiä. Tutkijoiden mielestä syynä oli nimenomaan kilpirauhasen vajaatoiminta eikä itse autoimmuunireaktio.

Muut kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamat kuolinsyyt

Hypotyreoosi on yhdistetty lääketieteellisissä kirjallisuudessa useisiin äkkikuolemiin. Joskus varsinainen kuolinsyy on jäänyt epäselväksi, toisinaan se on ollut esimerkiksi lämpöhalvaus.

Ongelma hypotyreoosin aiheuttaman kuolleisuuden kanssa on muutenkin se, että jos kilpirauhasen vajaatoimintaa ei ole diagnosoitu, ei sitä välttämättä ruumiinavauksessakaan etsitä, vaikka syytä ehkä olisi. Toisaalta vaikka potilaalla tiedetään olleen tai kuoleman jälkeen löytyy kilpirauhasen vajaatoiminta, voi olla vaikea osoittaa juuri sen aiheuttaneen kuoleman.

Joka tapauksessa kuolintodistuksia läpikäyneessä englantilaistutkimuksessa kilpirauhasen vajaatoiminnan todettiin olevan pääasiallinen kuolinsyy noin kolmeen kuolemaan miljoonaa ihmistä kohden vuodessa. Osasyynä kuolemaan ne mainittiin noin 15 kuolemantapauksessa miljoonaa ihmistä kohden vuodessa.

Lääketieteellisessä kirjallisuudessa on useita tapauskertomuksia ja tapaussarjoja potilaista, joille hypotyreoosi on aiheuttanut von Willebrandin taudin eli hemofilian kaltaisen verenvuototaudin, joka kilpirauhaslääkityksellä on parantunut.

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja itsemurha

Eräs Twitter-keskustelija suhtautui myös skeptisesti väitteeseeni, että hoitamaton tai alihoidettu kilpirauhasen vajaatoiminta voisi johtaa itsemurhaan. “Silloin takana on jotain muutakin.” Todellako? Hypotyreoosi aiheuttaa hyvin usein masennusta. Lisäksi se voi pilata elämän monilla muilla tapaa.

Kun mitään ei jaksa tehdä, lihakset menevät pienimmästäkin rasituksesta maitohapoille, koko ajan on ummetusta, pää ei toimi, unta ei saa, lihoo ja nesteturpoaa valtavasti vaikka ruoka ei edes maistu, koko ajan paleltaa, hiukset lähtevät, kuukautiset jatkuvat viikkokausia, raskaaksi tuleminen ei onnistu tai yritykset menevät aina kesken… Ja lääkärit sanovat, että asialle ei voi tehdä mitään. Onko todella niin ihmeellistä, jos joku päätyy silloin toivottomuudessaan itsemurhaan?

Sinänsä mielenkiintoista on, ettei suomalaisessa T3-keskustelussa ole ainakaan havaintojeni mukaan käsitelty T3:n käyttöä psykiatristen sairauksien, käytännössä hoitoon vastaamattoman masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön (etenkin tiheäjaksoisen bipolaarisuuden) hoitona.

En tiedä, onko tätä hoitoa käytetty Suomessa, mutta maailmassa siitä on joitain tutkimuksia ja monet asiantuntijat pitävät sitä varsin tehokkaana. Se vaikuttaa myös yllättävän turvalliselta, vaikka on käytetty jopa 300 mcg(!) annoksia liotyroniinia eli T3-kilpirauhashormonia. (“Normaali” T3-hoitoannos on yleensä luokkaa 10-100 mcg.)

On esitetty, että näillä psykiatrisilla potilailla on jonkinlainen “aivoihin keskittyvä” kilpirauhasen vajaatoiminta tai ongelma T4:n muunnoksessa aktiiviseksi T3:ksi (edelleen, T4:llä ei tee juuri mitään ellei se muunnu T3:ksi). Sitä ei ole varmasti pystytty selittämään, miten eutyreoottisilta vaikuttaville potilaille pystytään antamaan massiivisia kilpirauhashormoniannoksia ilman kliinisen hypertyreoosin kehittymistä.

Kenellekään lääkärille tuskin tarvitsee erikseen kertoa, kuinka massiivisesti varsinkin kaksisuuntainen mielialahäiriö lisää itsemurhariskiä.

Kilpirauhasaiheisiin ja niitä koskeviin yleisiin, vaarallisiin väärinkäsityksiin liittyen on tulossa vielä toinen postaus lähiviikkoina.

Reilu kuukausi sitten julkaisemaani “kilpailuun” tuli useita kirjapyyntöjä. Pari jouduin hylkäämään siksi, että kyseiselle keskisuomalaiselle lääkärille olin jo aiemmin kirjani lähettänyt.

Kaksi kirjaa lähti matkaan, molemmat sattumalta Kaakkois-Suomeen. Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin -kirjaa voi pyytää edelleen lääkärilleen, mutta CFS:n ja fibromyalgian hoitoa jäljellä on niin vähän, että sitä en valitettavasti enää lähetä.

Onko ihmisen kehossa mitään turhaa? Toki, vaikkapa häntäluu. Joitain osia on pitkään pidetty turhina, kuten umpilisäke, ja niitä on jopa poistettu ennaltaehkäisevästi muiden leikkausten yhteydessä. Nykyään näyttää tosin siltä, että umpisuolikaan ei ole turha, vaan toimii hyvien suolistobakteerien varastona ja voi säädellä immuunijärjestelmän toimintaa.

Monilla lääkäreillä on kuitenkin erikoinen käsitys, että ihmiskeho on tosiasiassa täynnä turhia funktioita. Olen saanut monia sähköposteja ihmisiltä, joilla on kasvuhormonin puutos, mutta sitä ei suostuta hoitamaan, koska lääkäri pitää kasvuhormonia turhana aikuiselle ihmiselle. Joillain kasvuhormonin eritys on ollut jopa nolla.

Tämä huolimatta lukuisista tutkimuksista, joiden mukaan kasvuhormonihoito voi merkittävästi parantaa elämänlaatua aikuisilla, parantaa luun tiheyttä ja vähentää sydäntautiriskiä niillä, joilla on siitä puutosta. Voi merkittävästi parantaa elämänlaatu. Mutta ilmeisesti tämä on turhaa.

Myös testosteronin ja muiden hormonien puutoksesta kärsivät ovat usein kuulleet vastaavaa. Liian alhaiset koetulokset tulkitaan usein merkityksettömäksi myös silloin, jos vain liian korkean arvon katsotaan olevan merkityksellinen (esimerkiksi verenpaine).

Moni tuntuu pitävän melko turhana myös mahahapon eritystä. Protonipumpun estäjiä kuten omepratsolia ja pantopratsolia määrätään usein suruttomasti. Ne vähentävät mahahapon erityksen hyvin alhaiseksi, usein nollaan.

Protonipumpun estäjiä toki tarvitaan joissain sairauksissa. Joillain ihmisillä mahahappoa erittyy liikaa. PPI:t ovat tehokkaita myös mahahaavan ja gastriitin hoidossa ja helikobakteerin häätämisessä. Niitä tarvitaan joskus myös tehohoitopotilailla.

Nykyään niitä määrätään kuitenkin ties minkälaisiin vatsavaivoihin ja muihin käyttötarkoituksiin. Minulle määrättiin omepratsolia HYKSin infektiopolilla vuonna 2006, kun valitin, että kortisonihoidon takia vatsani ei sietänyt enää ibuprofeenia, jota otin noin kahdesti kuussa. Pyysin, voisinko saada selekoksibia, joka on vatsalle hellempi COX-2-selektiivinen tulehduskipulääke.

Lääkäri kieltäytyi määräämästä sitä, koska “se on vaarallista”. Sen tilalle sain omepratsolireseptin, jota lääkäri käski ottaa joka päivä. Eli vatsahapponi piti saada pysyvästi nollille, jotta voin ottaa kahdesti kuussa tulehduskipulääkettä? Tämäkö on asianmukaista hoitoa? (Seuraava lääkärini määräsi mukisematta selekoksibia, jota käytän yhä noin kahdesti kuussa vuosia myöhemmin.)

Refluksikaan ei automaattisesti tarkoita, että mahahappoa erittyisi liikaa – ja päinvastainenkin on mahdollista. Yllättävän monella refluksi helpottaa, kun he ottavat mahahapon määrää lisäävää betaiinihydrokloridia.

Mahahappo vaikuttaa lähes kaikkien aineiden imeytymiseen. Mineraalit, jotkut vitamiinit (etenkin B12), proteiini, monet lääkkeet (etenkin kilpirauhashormoni) eivät imeydy kunnolla ilman mahahappoa. Lisäksi se auttaa säätelemään suoliston bakteerikantaa. Sitä ei todellakaan pitäisi kohdella jonain turhanpäiväisenä ja ainoastaan harmillisena.

Olen kirjoittanut paljon, niin kirjoissani, blogissani kuin muuallakin siitä, miten vastuutonta on leimata selvittämättömät oireet “selittämättömiksi”. Brittiläinen sosiologi ja terveydenhoitaja Angela Kennedy on kirjoittanut aiheesta kokonaisen tiedekirjan Authors of our own misfortune, joka kritisoi heppoisia psykosomatisoivia selityksiä usealle sairaudelle, erityisesti CFS/ME:lle, jota hänen oma tyttärensä sairastaa.

Briteissä CFS/ME-ala on vakavasti vakuutuslääketieteen varjostamaa. Aina kun lehdet uutisoivat esimerkiksi uusista viruslöydöistä tai immuunijärjestelmän poikkeavuuksista CFS/ME:ssä, päästetään ääneen psykosomatisoivia teorioita tukeva huuhaatutkija Simon Wessely, joka väittää tutkivansa ME:tä, mutta todellisuudessa tutkii vain kroonista väsymystä, mikä taas on täysin eri asia. Kirja esittelee Wesselyn klassisia argumentteja kuten “Monet tutkimukset, joita en nyt tässä jaksa listata…”.

Kennedyllä on myös toinen omakohtainen kokemus psykosomatisoinnista: kun hän tuli toista kertaa raskaaksi 27-vuotiaana, hänen lääkärinsä ilmoitti, että koska Kennedy oli innoissaan uudesta raskaudesta, sekä tämän raskausoireet että raskaustesti olivat väärässä ja kyseessä oli hysteerinen valeraskaus. Tämä käsittämätön lausunto hämmensi ja ahdisti Kennedyä syvästi, kunnes luotettavamman testin tulokset tulivat ja raskaus varmistui.

Kirjassa käydään läpi kaikki psykosomaattiset ja siihen läheisesti liittyvät selitykset ja termit, kuten hysteria, neuroottisuus, hypokondria, konversiohäiriö, “biopsykososiaalinen teoria”, funtionaaliset sairaudet jne. Hypokondria eli luulosairaus on toki olemassaoleva tila, mutta esimerkiksi konversiohäiriön olemassaolo on syystä vakavasti kyseenalaistettu.

Varsinkin Briteissä on vallalla käsitys, että jos potilaalla epäillään olevan jokin funktionaalinen tai muu humpuukisairaus, potilasta ei missään nimessä kuulu tutkia kunnolla, sillä tämä vain vahvistaa hänen sairasidentiteettiään. Kun ei tutkita, ei vahingossakaan löydetä mitään merkkiä orgaanisesta sairaudesta.

Potilaita voi patologisoida ja syyllistää melkein mistä tahansa syystä. Esimerkiksi CFS/ME-potilaiden näkemys siitä, että heidän sairautensa johtuu fyysisistä syistä osoittaa joidenkin “tutkijoiden” mukaan sitä, että heillä on vakavia mielenterveysongelmia. Touretten oireyhtymä puolestaan on moraalinen ongelma, jonka voi kitkeä lapsesta pois haukkumalla ja rangaistuksilla. Mikähän vuosi nyt olikaan?

Jos potilas on sairautensa takia vuoteenoma, hän on laiska ja työtä kaihtava. Jos potilas pitää silmät kiinni kun tämän vatsaa tutkitaan, tämä on psykosomaattinen tapaus. Vain sormusheilurit ja kahvinpurut puuttuvat.

Suuri osa kirjasta on järkyttävää tai vatsaa vääntävää luettavaa. Lääkäreiden on käsketty puhua tietynlaisille aikuisille potilaille kuin kuusivuotiaalle. Psykosomaattisiksi potilaiksi epäiltyjä on tiputettu tahallaan sängystä, heitetty uima-altaaseen ja järjestetty valepalohälytyksiä siinä toivossa, että halvaantunut potilas yhtäkkiä pystyisikin liikkumaan. No, yllättäen ei ole pystynyt.

Kennedyn teos on ansiokas ja melko helppolukuinen kritiikki, joka valitettavasti ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota.

Kirja ei muuten ole varsinainen omakustanne, vaikka siltä voi vaikuttaakin. Se julkaistiin muutama vuosi sitten, mutta kustantaja meni pian konkurssiin ja Kennedy julkaisi uusintapainoksen itse.

Lehdissä on keskusteltu nyt opioidikipulääkkeiden käytöstä, käytetäänkö niitä liikaa vai liian vähän. Perinteisesti opioideja on Suomessa määrätty kansainvälisesti katsoen vähän. Hesari uutisoi määrän kasvaneen selvästi, mutta ainakin osa kasvusta selittyykin byrokratian kiemuroilla.

Yhdysvalloissa opioidien määrääminen on muuttunut painajaismaiseksi sekamelskaksi, jossa potilaiden pitää allekirjoittaa sopimuksia ja käydä jatkuvissa huumetesteissä. Jos vaikkapa jää kiinni itselääkinnästä kannabiksella osavaltiossa, jossa ei ole laillista medical marijuanaa, niin pahimmillaan voi jäädä ilman kipulääkkeitä loppuiäkseen. Eivätkä jotkut saa hoitoa krooniseen kipuunsa alun perinkään, vaikkei olisi riippuvuusongelmia.

Narkoottisiin kipulääkkeisiin liittyy monia ongelmia, muitakin kuin addiktio. Ne väsyttävät ja aiheuttavat pahoinvointia ja ummetusta. Tiedän syöpäpotilaan, joka sai vaikean ummetuksen seurauksena jopa suolitukoksen opioideista. Onneksi sentään harvinainen komplikaatio.

Minua huolettaa eniten se, että opioidit stimuloivat TLR-4:ää, mikä aiheuttaa tulehdusreaktiota. Naltreksoni, jota pieniannoksisena naltreksonina (LDN) käytetään monenlaisiin tulehdussairauksiin (ja auttaa nimenomaan itse sairausprosessiin) taas vaikuttaa osittain TLR-4:ää salpaamalla. TLR-4:n aktivoiminen ei ole missään määrin hyvä juttu.

Mutta jollain ihmisten kipua on pakko hoitaa. Kipu tuhoaa elämänlaadun, invalidisoi ja akuuttikin kipu voi kroonistua, jos sitä ei hoideta kunnolla. Suomessa ei ole käytössä kuin kolme kipulääkeryhmää: tulehduskipulääkkeet, parasetamoli ja opioidit, ja kahdella ensimmäisellä ryhmällä on niilläkin omat, jopa tappavat haittavaikutuksensa.

Toki kipua voi hoitaa monilla muillakin lääkkeillä, kuten lidokaiini, kapsaisiini, epilepsialääkkeet, masennuslääkkeet, lihasrelaksantit sekä turhan vähän hyödynnetyt NMDA-antagonistit. Lisäksi on monia tehokkaita lääkkeettömiä hoitoja TENSistä triggerpistehoitoihin. Suomessa ei kuitenkaan ole myynnissä esimerkiksi nefopaamia tai flupirtiiniä. Lääkekannabista ja LDN:ääkin käytetään vielä hyvin rajallisesti. Sääli.

Kivun riittävä hoito on ihmisoikeus. Niin syöpäpotilailla kuin muillakin.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on helppo sairaus hoitaa. Jos potilaalla on siihen viittaavia oireita, mitataan verestä TSH. Jos se on yli viiterajojen, mitataan myös varsinaiset kilpirauhashormonit. Jos ne ovat alle viitteiden, määrätään hoidoksi tyroksiinia, jonka annosta lisätään kunnes TSH laskee sopivan alas. Helppoa, eikö?

Valitettavasti se ei useinkaan mene aivan noin, vaan monessa kohtaa voidaan mennä pieleen. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta on kirjoitettu lukuisia kokonaisia kirjoja, joista olen lukenut useita. Näitä kirjoja ei missään nimessä ole kirjoitettu turhaan.

Mahdollisia kohtia, joissa voidaan mennä pieleen – yksikin näistä voi riittää hoidon epäonnistumiseen.

1) potilaalla on epätyypilliset vajaatoiminnan oireet – kilpirauhasarvoja ei mitata lainkaan

2) tyypilliset vajaatoiminnan oireet, mutta lääkäri syyttää esim. masennusta – kilpirauhasarvoja ei mitata lainkaan

3) TSH mitataan liian myöhään päivästä (todella monelle tutulle ei ole sanottu mitään siitä, että se pitäisi mitata melko aikaisin aamulla), jolloin se vaikuttaa harhaanjohtavasti normaalilta, joten lääkäri ei näe tarvetta hoitaa

4) TSH on kohonnut tai kilpirauhasarvot matalalla ja potilaalla vajaatoiminnan oireita, mutta arvot eivät mene viitearvojen ulkopuolelle, joten lääkäri ei näe tarvetta hoitaa

5) potilaalla oleva vajaatoiminnan tyyppi ei nosta TSH:ta tai arvot ovat juuri silloin normaalit, joten lääkäri ei näe tarvetta hoitaa

6) potilaalle määrätään lääkitys, mutta sitä säädetään ainoastaan testitulosten perusteella, ei oireiden – potilas jää vajaatoiminnalle

7) potilas ei voi hyvin, koska tarvitsisi toisen lääkkeen tyroksiinin rinnalle/sijasta

8) potilas ei voi hyvin, koska hänellä on muita terveysongelmia, jotka estävät kilpirauhashormonin optimaalisen toiminnan tai aiheuttavat siitä haittavaikutuksia (esim. hoitamaton lisämunuaisen vajaatoiminta tai alhainen ferritiini)

9) lääkitystä ei tarkisteta tilanteissa, joissa sen tarve todennäköisesti muuttuu, kuten talvi, kesähelteet, raskaus tai estrogeenihoidon aloittaminen/lopettaminen

10) potilaalle ei kerrota selkeästi seikoista, jotka vaikuttavat lääkityksen imeytymiseen tai tehoon, kuten ateriointi, kuitupitoinen ruoka, jotkut lääkkeet (etenkin PPI:t ja estrogeeni), jotkut lisäravinteet, mineraalilisät (etenkin kalsium ja rauta, mutta myös esimerkiksi magnesium), kahvi/tee ja se, että useat näistä voivat vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen jopa tunteja etukäteen/jälkikäteen otettuina.

11) potilas hyötyy kilpirauhashormonista, mutta kilpirauhasen vajaatoiminnan takana on hoidettavissa oleva ongelma (kuten D-vitamiinin puutos), joten lääkitystä ei todellisuudessa edes tarvittaisi

Kaikkia näitä tapahtuu jatkuvasti. Ja kyseessä on vain jäävuoren huippu asioista. Melko yleinen ongelma on myös se, että potilas saa vuosien tai vuosikymmenien jälkeen hypotyreoosinsa vihdoin hyvään hoitotasapainoon ja sitten joutuu muuttamaan eri puolelle Suomea, eikä uusi lääkäri suostu määräämään hyväksi havaittua lääkitystä. Minulle on tullut tällaisesta useita sähköposteja viime aikoina.

Suurin osa lääkäreistä, mukaan lukien suurin osa endokrinologeista, ei tunne kilpirauhasongelmia hyvin. Suomessa on monia lääkäreitä, jotka osaavat diagnosoida ja hoitaa kilpirauhasongelmia hyvin, mutta monet heistä eivät ole endokrinologeja.

Kukaan endokrinologeista joilla olen käynyt ei ole osannut hoitaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta useampi lääkäreistä joilla olen käynyt (lähinnä Suomen ulkopuolella) on perehtynyt siihen mittavasti, vaikka eivät olekaan koulutukseltaan endokrinologeja. He osaavat hoitaa potilaiden vointia, eivät vain numeroita paperilla.

Toisaalta hoidon onnistumisen kannalta on usein olennaisen tärkeää, että potilas tunnistaa vajaatoiminnan ja liikatoiminnan oireet ja voi näiden perusteella itse säätää lääkitystään.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on hyvin yleinen sairaus. Se voi aiheuttaa hyvin monen lääketieteen erikoisalan oireita, esimerkiksi psykiatrian, gynekologian, neurologian, gastroenterologian tai dermatologian piiriin kuuluvia. Siksikin lääkäreiden pitäisi perehtyä enemmän asiaan, eikä vain sanoa, että no tämä nyt on endokrinologien heiniä.

Lehdissä on puhuttu paljon helteen vaaroista. Jotkut ovat todenneeet siihen, että taas ihmisiä pelotellaan. Ehkä, mutta helle on tuskallista, jopa vaarallista, monista sairauksista kärsiville.

MS-taudin oireet pahenevat yleensä selvästi kuumalla. Aikoinaan kuumaa kylpyä käytettiin jopa diagnostisena testinä ja pahenemiselle on jopa tieteellinen nimi: Uhthoffin ilmiö. Myös neuropaattinen kipu voi pahentua, vaikka joillain se helpottaakin kuumassa. Kuuma vaikuttaa suoraan siihen, miten hermot kuljettavat signaaleja.

Kuumuudesta kärsivät usein myös CFS/ME-potilaat ja autonomisen hermoston häiriöitä sairastavat. Eräs CFS/ME:tä sairastava ystävä nukkuu usein ikkunat auki jopa Suomen talvessa. Alhainen verenpaine ja lämpö eivät sovi hyvin yhteen, sillä lämpö laajentaa verisuonia. Jotkut CFS/ME-potilaat tosin kokevat kuuman helpottavan oloa.

Itselläni on lisämunuaisen vajaatoiminta ja diabetes insipidus eli vesitystauti. Jälkimmäinen saa kropan helposti kuivumaan, lisämunuaisen vajaatoiminta taas tekee kuivumisesta hengenvaarallista. Olen saanut kuumuuden takia niin monta lisämunuaiskriisiä, että olen mennyt laskuissa sekaisin.

Ykköstyypin diabetes on siinä mielessä ongelmallinen helteellä, että kuumuus voi joko lisätä tai vähentää insuliinin tarvetta.

Hormonipuutoksista myös vaihdevuodet ja muu estrogeenin puutos tunnetaan siitä, että se voi aiheuttaa “kuumia aaltoja”. Lämmin sää usein pahentaa ilmiötä, ei ehkä ihme. Kilpirauhasen liikatoiminta nostaa kehon lämpötilaa ja voi helteillä muuttua vaaralliseksi.

Itselleni ukkonen on erityisen tukalaa, eikä kyse ole vain ilmankosteudesta. Usein riittää, että ukkonen on kauempana, eikä koskaan tule päälle, ja tulee tosi paha olo. Joskus voi oksettaakin. Fyysikkokaverin mielestä kyseessä on otsoni ja hän taitaa olla oikeassa, sillä otsonia ilmasta poistava ilmanpuhdistin auttaa selvästi. Jotkut saavat ukkosella päänsärkyä tai migreeniä, minä en onneksi.

Urtikaria eli nokkosihottuma laukeaa toisilla kylmästä, toisilla taas kuumasta tai hikoilusta (kolinerginen urtikaria). Akne yleensä tykkää auringosta, mutta jatkuva hikoilu voi tukkia ihohuokosia ja aiheuttaa näppyjä. Hikoilu pahentaa usein myös atooppista ihoa.

Jotkut lääkkeet heikentävät kuuman sietokykyä. Tällaisia ovat esimerkiksi stimulantit ja antikolinergiset lääkkeet eli asetyylikoliinin määrää tai sen tehoa vähentävät lääkkeet, jotka vähentävät hikoilua. Myös esimerkiksi trisyklisillä masennuslääkkeillä on hieman antikolinergista vaikutusta. Toisaalta jotkut lääkkeet voivat myös epämukavasti lisätä hikoilua.

Ilmastointi voi kuivattaa ilmaa ja tuntua ikävältä limakalvoilla, tuulettimen aiheuttama veto taas ei välttämättä tee lihaksille hyvää.

Moni tervekin ihminen tuntee olonsa hyvin tukalaksi kuumalla, etenkin raskaana olevat, mutta muutkin. Eri ihmisten herkkyys eri asioille vaihtelee, eikä ole mikään ilkkumisen tai vähättelyn asia.

Miten oloa sitten voi viilentää? Tähän minulla ei ole mitään patenttikikkaa, paitsi yleisesti tunnetut, mutta eräs MS-järjestö suosittelee kylmäpussiksi pakastamaan märän pesusienen minigrip-pussissa. (En ole kokeillut.) Kehon lämpötilaa voi väitetysti parhaiten laskea kylmällä märällä pyyhkeellä reisien ympärillä/välissä. Eräs vaikeasta dysautonomiasta kärsinyt tuttu laittoi kylmäpakkauksia jopa emättimeensä…

Lihasrelaksantti baklofeeni voi auttaa vähentämään neurologisia lämmönsäätelyongelmia, mutta ei sinänsä paranna lämmönsietoa. Kofeiini taas voi heikentää kuuman sietoa, vaikka kroonisessa käytössä sen nestettä poistava vaikutus onkin vähäinen.

Hevoskastanja auttaa vähentämään helteen aiheuttamaa nesteen kerääntymistä ja turvotusta. Talkki auttaa sitomaan liiallista hikoilua ja vähentämään nihkeää oloa.

Suosittelen kookosvettä vähentämään nestehukkaa ja kuivumista, se lienee pelastanut henkeni useita kertoja ennen kuin sain lääkityksen diabetes insipidukseen. Riittävä juominen on tärkeää kaikille ja monilta se helposti unohtuu.

On toki sairauksia, joissa helle voi tehdä hyvääkin. Jotkut kipupotilaat ja huonosti hoidetusta tai hoitamattomasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät saattavat riittävän kuumassa tulla jopa kokonaan oireettomiksi. (Toisaalta jotkut hypotyreoosista kärsivät eivät siedä kylmää eivätkä kuumaa.) Etenkin lihaskivut ja reumaattiset kivut usein helpottavat lämpimässä.

Korkea ilmankosteus voi helpottaa joitain hengitysteiden sairauksia ja ihosairauksia.

Viime torstaina Keskisuomalainen julkaisi minun mielipidekirjoitukseni, joka käsittelee CFS/ME:tä ja sen yhtäläisyyksiä MS-tautiin. Huomasin tämän itse vasta viikonloppuna. Tekstin voi lukea netissä Keskisuomalaisen sivuilla. Tämä on toinen minulta julkaistu pitkäaikaissairauksia käsittelevä mielipidekirjoitus, aiempi julkaistiin Kalevassa. Lisäksi blogistani löytyy julkaisematta jäänyt vastine Hesarin CFS/ME-juttuihin.

CFS/ME:n ja MS-taudin vahva samankaltaisuus (ja toisaalta se, miten yhteiskunta kohtelee niitä aivan eri lailla) on aihe, joka on kiehtonut minua pitkään. Yksi syy on se, että itselläni CFS/ME oli ennen pieniannoksisen naltreksonin aloittamista alusta asti (eli 2000-2007) etenevä – seikka mitä ei yleensä yhdistetä CFS/ME:hen, mutta mitä kuitenkin jonkin verran tapahtuu.

Olen ollut jo jonkin aikaa kirjoittamassa tästä blogitekstiä, se tulee varmaan syksyllä. MS-taudin aiemmat diagnostiset kriteerit laatinut neurologi Charles M. Poser on kirjoittanut aiheesta mielenkiintoisen artikkelin (ei linkkiä, kirjassa). Tästä on siis olemassa mustaa valkoisella, ei vain minun näkemykseni.

Etelänruttojuuri (Petasites hybridus; englanniksi butterbur) on Suomessa varsin huonosti tunnettu yrtti. Sillä on kolme pääasiallista käyttötarkoitusta: heinänuha ja muut allergiat, virtsaamisvaivat ja migreenin ehkäisy. Myös joidenkin rakkovaivojen kuten interstitiellikystiitin on esitetty olevan jonkinlaisia allergioita.

Etelänruttojuurella on useita eri vaikutusmekanismeja. Ainakin migreenin estossa ja hengitystievaivojen hoidossa relevanttia ovat todennäköisesti sekä tulehdusta lievittävä vaikutus että Cav2.1-kalsiumkanavien salpaus. Lisäksi se vähentää leukotrieenien toimintaa joidenkin astmalääkkeiden tapaan.

Migreenin ehkäisystä on alustavaaa näyttöä useista tutkimuksista. Migreenin ehkäisyssä suositellaan käyttämään vähintään 2 x 75 mg päivässä, pienemmät annokset eivät välttämättä ole tehokkaita. Joillain kroonisesta migreenistä kärsivillä etelänruttojuuri on lähes eliminoinut pitkään jatkuneen päivittäisen tai lähes päivittäisen migreenin.

Etelänruttojuuresta allergioiden hoidossa on julkaistu useita tutkimuksia, yksi satunnaistettu kaksoissokkotutkimus heinänuhasta jopa arvostetussa British Medical Journalissa. Tässä tutkimuksessa se oli yhtä tehokasta kuin antihistamiini setiritsiini, mutta sillä oli vähemmän sivuvaikutuksia. BMJ-tutkimuksessa käytetty annos oli 4 x 50(?) mg päivässä. Yhdessä tutkimuksessa jossa etelänruttojuuri ei tehonnut annos oli 2 x 50 mg.

Avoimessa (=ei-kaksoissokko)tutkimuksessa Petadolex-etelänruttojuurivalmiste auttoi astmaan lapsilla ja aikuisilla. Kohtaukset vähenivät, mittausarvot kuten PEF kohenivat ja astmalääkkeiden tarve väheni. Tällainen tutkimus ei tosin voi sulkea pois lumevaikutusta.

Etelänruttojuurta käytetään paljon erilaisiin virtsaamisvaivoihin, etenkin virtsarakon ärsytys- ja kiputiloihin. Tästä en löytänyt tutkimuksia. Sitä on käytetty myös ärtyneen paksusuolen (IBS) hoitona, johon se voi toimia sileää lihasta rentouttamalla. Tutkimuksia tästäkään ei ole. On tosin eläintutkimus, jossa se auttoi ehkäisemään mahahaavaa.

Ruttojuuret kasvavat Suomessakin, mutta valitettavasti niitä ei pidä käydä omin päin käyttämään, sillä ne sisältävät maksalle myrkyllisiä pyrrolitsidiinialkaloideja. Suomalaisiin etelänruttojuurivalmisteisiin en ole törmännyt, eli sitä voi joutua tilaamaan netistä, mutta butterbur-valmisteista nämä alkaloidit on käytännössä aina poistettu, mikä ilmoitetaan esimerkiksi “PA free”.

Tunnetuin butterbur-tuote on Petadolex. Toinen on Urovex, joka on tarkoitettu erityisesti virtsaamisvaivoihin, mutta sitä voi käyttää myös muihin käyttötarkoituksiin.

Etelänruttojuuri voi aiheuttaa väsymystä, vatsavaivoja, ripulia, ahdistusta, hengenahdistusta ja silmien kuivumista. Harvoilla migreeni on pahentunut. Se ei välttämättä sovi asterikasveille allergisille.

Etelänruttojuurella voi olla yhteisvaikutuksia CYP3A4-entsyymin kautta metaboloituvien lääkkeiden kanssa, mikä sisältää monia erityyppisiä yleisiä lääkkeitä. Asia kannattaa varmistaa tarvittaessa apteekista.

Asun Hollannissa, mutta hollannin kielen taitoni ei riitä siihen, että asioisin lääkärillä tai apteekissa hollanniksi. Englanniksi on varmempaa, että kumpikin osapuoli ymmärtää mistä on kyse, vaikka siinäkin voi toki sattua väärinkäsityksiä. Itselläni kieli on äidinkielen veroinen, mutta useimmilla muilla ei.

Onneksi hollantilainen lääkärini ja hammaslääkärini puhuvat hyvää englantia. Lähiapteekkini työntekijöillä englanti on usein “honglantia”, eli esimerkiksi ehkäisypillereihin he viittaavat termillä “anticonception”. Tässäkin tietysti hollannintaito auttaa. Labrahoitajan kanssa olen käyttänyt elekieltä ilmaistakseni, että minulta pitää ottaa verikokeet makuuasennossa.

Hammaslääkärini selitti minun kuulteni hammashoitajaopiskelijalleen, että “Englanniksi ei koskaan sanota, että ‘flush your mouth’. Eräs potilaana ollut brittiläinen herrasmies muistutti, että vessanpönttö huuhdellaan ‘flush’ ja suu huuhdellaan ‘rinse’.”

Käyn myös Brysselissä lääkärillä, jonka äidinkieli on ranska ja monien ranskankielisten tapaan hänen englannintaitonsa eivät ole priimat. Vastaanotolla tämä ei niin haittaa, koska voi tarvittaessa käyttää selventäviä sanoja, tarkentavia kysymyksiä ja elekieltä. Plus saan aina runsaasti potilasohjeita, jotka on kirjoitettu melko hyvällä englannilla. Sähköpostitse kommunikointi tuottaa kuitenkin suuria vaikeuksia.

Suomessakin monella on tullut ongelmia kielimuurin kanssa. Joko potilas tai lääkäri on maahanmuuttajataustainen – tai suomalainen, mutta äidinkielenä ruotsi tai saame. Moni kokee, ettei ulkomailta tulevan lääkärin suomen kieli ole aina täysin riittävää. Äidinkielenään ruotsia puhuva ystäväni ei aikoinaan saanut kognitiivista terapiaa, kun pääkaupunkiseudulta ei löytynyt vapaata ruotsinkielistä terapeuttia tältä alalta(!).

Toisaalta kommunikaatiokatkoksia voi tulla, vaikka molemmat puhuisivat samaa kieltä. Monesti lääkärit eivät kuuntele potilasta riittävän tarkasti, mutta lääkärikielikin voi tulla esteeksi. Jotkut lääkärit unohtavat, että potilas todennäköisesti ymmärtää termin nokkosihottuma paremmin kuin urtikaria. Toiset voivat jopa tietoisesti käyttää lääkärilatinaa, jotta selitykset olisivat vaikeampia ymmärtää.

Itsenikin on joskus lääketiedetekstejä kirjoittaessa vaikea arvioida, millaiset termit ovat tavallisille ihmisille tuttuja ja mitkä eivät. Toisaalta pitkäaikaissairailla on usein selvästi parempi lääketieteen sanavarasto kuin muilla ihmisillä.

Myös esimerkiksi lääkkeiden pakkausselosteet voivat olla vaikeaselkoisia. Brittiläinen kaverini jätti hänelle määrätyn lääkkeen ensin ottamatta, kun pakkausseloste varoitti haittavaikutuksena mahdollisesta anoreksiasta ja hän on kärsinyt syömishäiriöistä. Anoreksia tarkoittaa kuitenkin ruokahaluttomuutta, syömishäiriö on anorexia nervosa.

Voiko kieliongelmista olla koskaan hyötyä? Järjen mukaan ei, mutta ehkä joskus voi ollakin, jos ne pakottavat keskittymään kielenkäyttöön. Kun pitää kirjoittaessa vekslata suomenkielisen ja englannin/latinankielisen terminologian välissä, joutuu kiinnittämään enemmän huomiota ymmärrettävyyteen.

Itse olen parhaillaan kääntämässä suomalaislääkärin kirjoittamaa lyhyttä tekstiä englanniksi. Teksti alkoi tuntua aivan erilaiselta, kun sitä joutui miettimään kääntämisen kannalta eikä vain sen, ymmärsinkö itse sen sisällön.

Periaatteessa suomen kieltä ei-äidinkielen tasoisesti (mutta kuitenkin hyvin) puhuva lääkäri voisi kuunnella potilasta tarkemminkin kuin muut lääkärit. Vaan tapahtuuko näin käytännössä?

Onko sinulla kokemuksia kielimuurista lääkäreiden kanssa tai muuten sairautesi hoitoon liittyen?

“Valkoisia jauhoja” on haukuttu jo pitkään, mutta eivät ne muutkaan jauhot välttämättä niin paljoa parempia ole. Ainakin jos mietitään esimerkiksi glykeemistä indeksiä.

Glykeeminen indeksi eli GI viittaa siihen, miten paljon tietty ruoka-aine keskimäärin nostaa verensokeria. Glukoosin arvo on 100 ja useimpien muiden ruokien arvo tätä vähemmän, mutta joidenkin hyvin tärkkelyspitoisten ruokien on ylikin 100.

Glykeeminen indeksi kytkeytyy pitkälti ruoan hiilihydraattipitoisuuteen, mutta myös siihen, miten hiilihydraatit vapautuvat ruoasta. Yleensä esimerkiksi rakenteeltaan tiiviit tärkkelystuotteet kuten perunalastut (joissa toki on myös verensokerin nousua tasaavaa rasvaa) ja pastat ovat matalaglykeempisempiä kuin vaikkapa peruna ja puuro. Kokonaisia jyviä sisältävät leivät ovat yleensä kaikkein matalaglykeemisimpiä.

Eri ruokien glykeemisiä indeksejä voi vertailla vaikkapa tällä sivulla, jossa listataan tuhansia ruokia, etupäässä tosin viljatuotteita, hedelmiä ja teollisia välipaloja, tuotteita joilla tyypillisesti on korkea glykeeminen indeksi.

Sieltä löytyy myös muutamia suomalaisia tuotteita, kuten 69 % täysjyväruisjauhoja sisältävä Jälkiuunileipä, jonka GI on 78 – suunnilleen sama kuin jelly beans -makeisilla. Listalla on runsaasti erilaisia ruisleipiä ja täysjyväleipiä eri maista, joista suurimman osan glykeeminen indeksi on välillä 50-90 (parilla jopa vain noin 40), eli hyvin suuria eroja siis löytyy.

Täysjyvä- tai ruisleivillä ei useinkaan ole juuri vaaleaa leipää matalampi glykeeminen indeksi, vaikka taikinajuurella leivottujen leipien GI onkin usein muita matalampi. Kaurapuuron GI:t vaihtelevat tuotteesta riippuen noin 50-80 välillä. Monet terveellisenä pidetyt puurot ja leivät ovat siis kaukana “hitaista hiilihydraateista”. Viljoista alhaisin GI on ohralla, etenkin kokonaisina jyviä. Kaikki ohraleivätkään eivät ole GI:ltään kovin alhaisia.

Matalaglykeemisten ruokien suosiminen auttaa välttämään verensokerin heittelyitä ja siten osaltaan parantaa insuliiniherkkyyttä ja auttaa torjumaan ylipainoa, sydän- ja verisuonitauteja, diabetestä ja muita vastaavia sairauksia. Insuliiniherkkyyshän on yhdistetty myös esimerkiksi Alzheimerin tautiin. Monilla tasaisempi verensokeri auttaa myös parantamaan keskittymiskykyä ja tasaamaan mielialaa.

Glykeemisellä indeksillä on toki ongelmansa. Periaatteessa samankin ruoan GI:llä on suuria vaihteluita riippuen esimerkiksi lajista tai vuodenajasta (esim. hedelmät) tai valmistustavasta (esim. kuinka pitkään spagettia on keitetty). Myös yksilölliset erot voivat olla suuria ja joissain tutkimuksissa samastakin ruoasta (vaikkapa Kelloggs Corn Flakes) on saatu varsin eriäviä tuloksia.

Glykeeminen indeksi ei myöskään itsessään ota huomioon esimerkiksi sitä, että joissain korkean GI:n ruoissa hiilihydraatteja on vain vähän (mitä varten on kehitetty glykeeminen kuorma), sitä että eri ruoat vaikuttavat insuliinin eritykseen eri tavoin (mitä varten on kehitetty insuliini-indeksi, jossa esimerkiksi eläinproteiinituotteet sijoittuvat yllättävän korkealle), sitä että toisilla ruoilla verensokerin nousu on nopeampaa (vrt. hedelmät ja hedelmämehut) ja sitä, että eri ruokien annoskoot voivat olla hyvin erilaisia.

Toisaalta vaikkapa leipätuotteiden kulutus on usein hyvin suurta (ja glykeeminen kuorma on myös korkea), joten siinä mielessä korkeahko glykeeminen indeksi ei ainakaan valehtele.

Hypoglykemiasta johtuen seuraan itse jonkin verran GI:tä ja se aika hyvin pitää paikkansa, paitsi että itselläni huonoimmat asiat verensokerin heittelyiden kannalta ovat a) hedelmämehut ja muut sokerijuomat (joista monilla on yllättävän alhainen GI) ja b) tärkkelys.

Ruisleivässä ja valkoisessa patongissa ei ole minun kehoni kannalta juuri eroa – molemmat aiheuttavat minulle pahempia verensokerin heittelyitä kuin edes karkki (vaikka karkkien glykemiakuorma ja insuliini-indeksi ovatkin korkeammat). Myös kokonaan idätetystä viljasta leivottu leipä on minulle ongelmallista, vain “karppileivät” sopivat.

Olen ehdottanut, että glykeeminen indeksi painettaisiin kaikkiin ruokiin, joissa tällä hetkellä lukee kalorimäärät ja muut perustiedot ravitsemuksellisesta sisällöstä. Näin jokainen voisi ainakin valita, että jos vaikkapa välttämättä haluaa syödä leipää, voi valita matalaglykeemisempiä leipiä. Myös valmistajilla olisi enemmän kiinnostusta laskea valmistamiensa tuotteiden glykeemistä indeksiä.

Mitä mieltä olet tästä ajatuksesta?

Oppikirjojen arvosteleminen tuntuu vähän hassulta, mutta tämä oli minusta poikkeuksellisen hyvä kirja. Monista lääketieteen osa-alueista saa varsin hyvän kuvan jo lukemalla tieteellisiä ja lehti/Wikipedia-artikkeleita aiheesta, mutta genetiikka ei oikein toimi näin, se vaatii enemmän kokonaiskuvaa.

Tiesin mitä ovat emäsparit, resessiivinen periytymä, proteiinien laskostuminen, SNP:t ja monet muut asiat, mutta se kokonaiskuva puuttui: miten kaksoiskierteisestä molekyylistä tulee kokonainen ihminen. Lisäksi minua kiinnostaa kovasti mm. epigenetiikka.

Benjamin A. Piercen Genetics: A Conceptual Approach oli juuri oikea valinta. Yli 800-sivuinen kirja on selkeä, hyvin jäsennelty ja pedagogisesti mietitty (kertausosioita jne). Se sisältää runsaasti laadukasta kuvitusta, taulukoita yms, joka tässä aiheessa on tärkeää. Jokainen luku keskittyy tiettyyn aiheeseen, kuten transkriptio tai väestögenetiikka, ja luvun aloittaa lyhyt lehtiartikkelimainen tarina jostain aiheeseen liittyvästä kiinnostavasta asiasta.

Aivan kaikkea en kirjasta ymmärtänyt, mutta hyvin suuren osan kuitenkin, ja kirja vastasi oikeastaan kaikkiin mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin (vaikka transposonit jäivät vielä vähän epäselväksi konseptiksi). Epigenetiikkaa käsiteltiin kohtuudella, ehkä enemmänkin olisi voinut.

Geeniterapiasta oli aika vähän, mutta siitä olin onneksi lukenut oman kirjansa viime vuonna. Myös syövän genetiikka -osio oli minulle enimmäkseen tuttua materiaalia. Genetiikka on sen verran laaja aihe, että perusteoksessa ei voi mitään sen osa-aluetta käsitellä kovin paljoa.

Kirja auttaa ymmärtämään ihmiskehoa, sen toimintaa ja toimimattomuutta ja erilaisia sairauksia laajemminkin. Vaikka kaikki sairaudet eivät periydy, geenit liittyvät silti jollain tapaa niihin kaikkiin, vähintään geenien ilmentymisen ja usein myös mikrobien kautta.

Nin sivuhuomautuksena, olisi mielenkiintoista kuulla jonkun kreationistin mielipide teoksesta. Se tekee nimittäin vaikutuksen siinä, miten monimutkaisia kaikki olennot ovat – ja samalla miten yksinkertaisia. Ja toisaalta hirvittävän virhealttiita. Vaikka kirja ei tietenkään ota kantaa mihinkään aatteeseen, tällainen perusteoskin on itsessään tehokas kritiikki “älykkäälle suunnittelulle”. Vaikka onhan toki kreationistibiologejakin olemassa.

Erityispisteet esipuheelle, jossa Pierce kiittää paitsi kollegoitaan, myös oppilaitaan ja pyytää lukijoilta palautetta, vaikka piipahtamalla henkilökohtaisesti hänen työhuoneeseensa. Tämä opettamisen – ja oppilailtakin oppimisen – ilo välittyy myös itse teoksesta, vaikka se tiedekirja onkin.